Pakko päästä Suomeen

Viime viikon keskiviikkona rantauduin Suomeen laskeutumisen sijasta. Voin nyt jakaa kanssanne vähän tulivuoripölynkatkuisen matkani nousuja ja laskuja. Kommelluksia tältä matkalta ei puuttunut, sen takasivat jo yksi purkautunut tulivuori, suljettu Pohjois-Eurooppa ja ihan oma pää.

Sunnuntaina ostin äidin kehotuksesta laivalipun Tukholmasta Turkuun. Maanantaina marssin Göteborgin Centralstationin lipunmyyntiin jonon jatkoksi. Saapuessani paikalle jonostusaikaa luukulle oli keskimäärin tunti. Ystävällinen setä tarjosi minulle kuitenkin aiemman jonotusnumeron, joten pääsin tiskille noin viiden minuutin kuluttua. Lipunmyyjä ei tehnyt vain työtään vaan oli erittäin ystävällinen. Ruotsissa yritetään täyttää viimeiset junapaikat nuorilla, opiskelijoilla ja vanhuksilla - heille myydään lippuja puoleen hintaan alkaen 24 tuntia ennen lähtöä. Myyjä siis pyysi minut takaisin kahdenkymmenen minuutin kuluttua, jotta hän voisi myydä lipun puoleen hintaan. Häkeltyneenä palvelualttiudesta lähdin palloilemaan Pressbyrånille ja palasin samalle tiskille ostamaan lippuni. Sj 1 - VR 0

Tiistaiaamuun mennessä olin pakannut tavarani ja varannut Flexlinjen kuljettamaan itseni lähimmälle laiturille Styrsöllä, sillä tavarat painoivat suunnattomasti. Keskuksesta ilmoitettiin, että minun pitäisi lähteä 45 minuuttia ennen laivan lähtöä, jotta ehtisin varmasti laivaan. Olin ainoa matkustaja ja juttelin mukavia kuskin kanssa. Hän tarjoutui viemään minut toiselle laiturille, jottei minun tarvitsisi odotella niin kauaa. Kuinka ystävällistä, ajattelin. Donsöllä sitten odotellessani laivaa mieleeni hiipi ajatus matkalipuista. Apua - missä ne ovat? Kaivoin kaikki laukut läpi tajutakseni, että olin jättänyt liput huoneeseeni. Siitä sitten soittamaan Birgitalle. Hän oli tietysti lähtenyt käymään jossain, mutta onnekseni hänen ystävänsä oli vierailulla ja sattui vastaamaan puhelimeen. Siinä sitten selitin ruotsiksi, mistä lippuni löytyivät ja jouduin nöyrästi pyytämään, että joku toisi liput laiturille. Herick lähtikin sitten porhaltamaan lippujen kanssa ja sain ne lopulta. Onneksi olin lähtenyt varmuuden vuoksi yhteen aikaisempaan laivaan, joten ehdin tällä myöhäisemmälläkin. Olin yhtäaikaa nolo ja kiitollinen.

Junamatka Tukholmaan olikin sitten jo rauhallisempi matka, mutta pääkaupungin rautatieasema tuotti päänvaivaa. Olisin mennyt mielelläni Siljan bussilla, mutta en tähän päivään mennessä ole saanut selville, mistä bussi lähtee toiseen suuntaan. Seikkailin siis ympäri asemaa milloin kulkien bröllopentreestä ja milloin ähkien matkalaukkua ylös-alas portaita. Päädyin kuitenkin käyttämään tunnelbaanaa ja se osoittautui oikeaksi ratkaisuksi. Reittihän oli tuttu aiemmilta reissuilta. Satamassa asiat sujuivat kuin rasvattu - tsek-innin sai tehtyä painamalla yhtä nappia. Lopun ajan vaihtelin tulivuoritarinoita tuntemattomien kanssamatkustajien kanssa ja katselin läppäriltä Saaristolaislääkäriä. Laivalla oli joku muukin ja se pääsi lähtemään vasta puoli tuntia myöhässä. Kävin vain syömässä kahvilan lihapullapuffetissa ja käännähtämäss taxfreessa, mutta väsymys oli liian kova. Oma neljän hengen hyttini otti väsyneen matkalaisen mukavaan syleilyynsä.

Aamulla satamassa minua olivat vastassa Jaakko ja Kupla. Kotona oli valkoista ja rauhallista. Turku tuntui pieneltä ja rumalta, mutta se ei haitannut.