Erilaisia elokuvaelämyksiä

Göteborgin kaupunginkirjaston elokuvavalikoima on tosi hyvä ja pääsiäisen jälkeen hyllyt suorastaan notkuivat erilaisia leffoja ympäri maailmaa. Dvd:n tai Vhs-kasetin (luit oikein, Birgitalla on hyvin toimiva videonauhuri ja videovalikoima on parhaimmillaan vähän vanhemmissa elokuvissa) saa lainaksi kolmeksi vuorokaudeksi, joten suurin osa leffoista tuli tiistaina kirjastoon päätyäkseen taas lainattavaksi. Valitsin mukavan tasapainoisen elokuvalajitelman: Milk, 101 Reykjavik, Happy-Go-Lucky ja Saawariya.

Milk kertoo tositarinaa Harvey Milkistä, joka oli Yhdysvaltain ensimmäinen avoin homopoliitikko. Elokuvassa kuvataan hienosti hänen luomansa homoliikkeen edistystä ja kuitenkin sitä, miten politiikassa menestyminen vaatii ensin häviämistä monissa vaaleissa ja yhteistyötä monen eri ihmisryhmän välillä. Tuli ihan mieleen yksi kevät, joka tuli vietettyä Politiikan perusteet -kirjan kanssa. Elokuvalla on karmea loppu (eikä tämä ole loppuratkaisun pilaamista, se lukee ihan takateksteissä, jotka olivat ruotsiksi ja loppu säilyikin minulle yllätyksenä, kun en jaksanut tekstiä lukea), mutta jäljelle jää kuitenkin toivo. Harvey Milk saavutti elämällään jotain hyvin tärkeää. Elokuva ei mielestäni kuitenkaan syyllisty liioitteluun, vaikka kaikki ainekset siihen olisivat tarjolla.

Hollywood-elokuviin tottuneena islantilainen 101 Reykjavik oli virkistävä kokemus. Leffan päähenkilönä pyörii äitinsä kanssa asuva Reykjavikiläinen tyhjäntoimittaja, joka viettää suurimman osa elämäänsä bilettäen. Ihmissuhteet tuovat ongelmia ja rakkaus on tämänkin elokuvan moottori. Bileet ovat villejä ja katsojana koinkin enimmäkseen, että olin vain onnellinen seuratessani elokuvaa sohvalta eikä minun tarvinnut olla siellä mukana. Maisemat, silloin kuin ulkona käytiin, olivat islantilaiseen tapaan mahtavia. Pieni ajatus jäi kytemään, että pitäisikö tämä lukea kirjana vai siirtyä johonkin toiseen suoraan. Tarina on nyt jo tuttu. Sama ongelma toistuu usein elokuvan ja kirjan välillä.

Leffakimaran tylsimmäksi pätkäksi osoittautui Happy-Go-Lucky. Kolmekymppinen Poppy elää vapaata sinkkuelämää kämppiksensä kanssa ja vitsailee rasittavalla tyylillä kaikille mahdollisille vastaantulijoille. Juoni ei ole kovin kummoinen kahden tunnin elokuvassa, mutta elokuvan vahvuuksia ovat tilannekuvaukset. Ahdistavuus on käsin kosketeltavaa, kun Poppyn sisko ripittää tätä vääristä elämäntavoista muiden seuratessa myötähäpeissään hiljaa. Kohtaaminen hullun kadunmiehen kanssa taas on pelottava ja jännittävä. Sairas autokoulunopettaja on kauheudessaan hyvä hahmo ja toimii hepsankeikka-Poppylle hyvänä vastapainona. Hahmot ovat kyllä hyvin näyteltyjä ja Poppykin lopulta ärsyttävyydessään ihana, joten elokuva ei sinällään jätä kylmäksi. Juoni vain on ohut ja kokonaisuus jää kasaksi hyviä ja vähemmän hyviä kohtauksia.

Olin pitkään yrittänyt löytää oikean Bollywood-elokuvan. Kerran olin jopa varannut elokuvan kirjastosta, mutta unohdin hakea sen. Epäonni loppui, kun pääsiäisen jälkeen hyllyssä katseeni liimautui Saawariya:n. Tarina perustuu itse Dostojevskin novelliin White Nights. Elokuva oli juuri sitä, mitä olin odottanut Bollywoodilta: suuria tunteita, melodramatiikkaa, ylinäyttelemistä, tanssikohtauksia, lauluja ja väriloistoa. Oikeastaan se tarjosi myös vähän enemmän: karmivan sadunoloisen yömaailman. Saawariya oli lavastettu öiseen, hieman Venetsiaa muistuttavaan kaupunkiin, jonka pienet kujat olivat karmivan autioita. En ole montaa Tim Burtonin elokuvaa nähnyt, mutta tässä elokuvassa oli jotenkin samanlainen henki. Tanssikohtaukset olivat kyllä kuin toisesta maailmasta. Suosikkejani olivat moskeijan pihalta alkanut valkopukuisten miesten tanssi ja koominen päähenkilön pepunpyöritys pyyhe päällä.

Elokuvakimara tuli tarpeeseen, sillä oli mukava paeta vähän loma-arjen ulkopuolelle. Tänään jatkuu ruotsinkurssi ja se tarkoittaa pehmeää laskua arkeen. Viikonlopuksi on tiedossa elämyksiä, mutta niistä lisää myöhemmin.