Mummoilua

Olen usein haaveillut neuleblogin perustamisesta. Löysin kyseiset blogit kesällä 2005 tai 2006. Aika monta vuotta on siis tullut luettua ja katseltua muiden käsitöitä. Samalla olen huomannut, että ihmiset jakavat elämästään monenlaisia asioita täysin vieraiden ihmisten kanssa. Olin hyvin lähellä itsekin perustaa blogin jo heti blogit löydettyäni. Onneksi olin hieman epäilevä ja estynyt ja jätin sillä kertaa väliin. En olisi kuitenkaan jaksanut päivitellä samoista aiheista, kuten villasukista, joita enimmäkseen teen. Toisaalta olisi ollut koko ajan sellainen olo, että nyt täytyy saada jotain täytettä blogille. Siksi vaihtobloggaminen onkin mahtava juttu. Voin kokeilla mitä tahansa blogigenreä omalla tavallani olematta tässä asiassa monomaani.

Nyt on kokeiltu muotiblogia, kirjoiteltu ruuasta, jaettu matkakokemuksia ja valotettu kulttuurikokemuksia, muun muassa. Valokuvaaminen (ja jopa video) on ollut usein pääosassa. Perusvaihtobloggaamista unohtamatta. Mitä on vielä kokematta? Keväistymisilmiö lähtee politiikkaan? Alan sisustaa, kirjoitan rakkausrunoja, rakennan nukkekodin vai kenties hankin blogieläimen (Dumlen ja hämähäkkien seuraksi)? Ehei, tällä kertaa palaan juurille ja bloggaa käsitöistä, erityisesti neuleista.

Opin neulomaan kunnolla vasta yläasteella, sillä ala-asteella olin valinnut puutyöt. Kerran opittuani kantapään villasukkaan, jäin koukkuun. Villasukka on mahtava neule. Niitä tarvitsee aina eikä mikään kaupallinen tuotos vedä vertaa käsintehdylle. Villasukka ei ole yksitoikkoinen suoritus vaan jokaisesta sukasta voi tehdä juuri sellaisen kuin sillä kertaa haluaa. Yleensä parin sukat ovat vähän erimittaisia, sillä olen vähän huono tai laiska laskemaan kerroksia, silmämääräisyys usein riittää. Onneksi sukkiin sujautettavat jalatkin ovat yleensä eriparia. Sukan perusohjeesta on monta versiota ja luovuus pääsee valloilleen varren kuvioissa. Joskus vaihtelua voi hakea aloittamalla sukan kärjestä. Perussukan ollessa mielessä kirkkaana samanaikaisesti voi katsella vaikka televisiota.

Saavuttuani tänne Etelän kylmään, raakaan talveen aloitin uuden sukkaparin kutomisen. Halusin sukkiin saman kuvion, jonka olin tehnyt kummitädin joululahjasukkiin. Olga-sukissa oli mielestäni sopivan erilainen kuvio, jota oli myös hauskaa neuloa. Ostin itseraidoittuvaa lankaa, jotten joutuisi kärsimään jämälankakeristä täällä vaihdossa. Laiskana ihmisenä haluan päästä helpoimmalla ja jätän yleensä mallitilkut tekemättä. Niin kävi tälläkin kertaa ja sukan varresta tuli tukisukkahenkinen. Kelpaa sitten matkustaa pidempiäkin lentoja. Sukkia olen käyttänyt ahkerasti vielä ihan huhtikuussakin, joten ne tulivat tarpeeseen.



Käsityöinnostukseni ei ole tarkoittanut vain neuleita. Rakkaita vaatteita tulee käytettyä enemmän kuin muita ja tällä kertaa ihana punainen villatakkini hajosi kyynärpäästä. Olen tainnut lukea se päällä liian moneen pääsykokeeseen ja tenttiin tai nukkunut jossain luennolla pää käsissä kyynärpäillä pöytään nojaten. Puhdas villa ei loputtomiin kestäkään kulutusta, mutta onneksi olen Partiotytön käsikirjani (1953) huolella lukenut. Aion nimittäin paikata kyynärpäät ja sitä varten ostin jo oikean väristä lankaa ja jopa kangaspaikat välttääkseni puhkeamisen uudestaan. Tarkoituksenani oli tehdä tämäkin lomalla, mutta enpä saanut aikaiseksi. On vain otettava itseään niskasta kiinni. Nyt kun täällä yleisellä paikalla tätä paikkausoperaatiotani julistan niin sopii sitten kylillä tulla kyselemään, miten projekti edistyy.



Täytyy tehdä myös tunnustus: olen hurahtanut amigurumiin eli japanilaiseen pienten söpöjen maskottien virkkaamiseen. Jo sanan kirjoittaminen tuottaa ongelmia, kirjoitin vaikka kuinka monta kertaa peräkkäin arumigumi. Yhtään otusta en vielä ole tehnyt, vain pari kokeiluvartaloa. Löydettyäni tämän viilityksen halusin heti ostaa ohjekirjoja, kun kaikki näytti niin söpöltä ja kivalta ja harmittomalta. Nyt minulla on kasa puuvillalankoja, virkkuukoukkuja, huopaa silmiksi ja vanua täytteeksi. Huhhuh! Mitä enemmän näitä otuksia mietin, sitä useammin mieleeni tuli harrastuksen järjettömyys ja lopulta epäekologisuuskin. Vaikka tavallinen neuleharrastuskin tuottaa maailmaan lisää tavaraa, olen aina ajatellut tuotosteni olevan hyödyllisiä, kuten villasukat, pipot, hanskat ja kaulaliinat. Nämä amigurumi-otukset onnistuessaan voivat tuottaa iloa, mutta innostuksen mentyä päätynevät sinne kuuluisaan johonkin. Toisaalta jämälankaa jää aina ja otukset nielevät sitä hyvin vähän. Voinhan myös alun alkaen tehdä vain tarpeellisimpia ötököitä. Minulla ei siis voi olla edes harmitonta pientä harrastusta ilman huolta sen vaikutuksista. Katsotaan, mitä tapahtuu, kun saan edes sen ensimmäisen ötökän lopulta valmiiksi asti.


Houkutusten kirjoja ja Göteborgs Postenin lehtijuttu, joka sysäsi innostuksen.


Mummohan se tämänkin paketin jämälankoja minulle kotoa lähetti.

Otsikkon "Mummoilua" oli tarkoitus provosoida. Olen vähän jälkijunassa kirjoittamassa, että neulominen on nyt nuortenkin juttu. Eikä käsitöitä enää voida pitää vain mummojen puuhasteluna, siitä on kirjoitettu lehdissä jo pitkään. Otsikko on kuitenkin hatunnosto Mummolle, joka on kärsivällisesti auttanut minua oppimaan kaikenlaisia pieniä käsitöitä. Siltä pohjalta on sitten voinut jatkaa ohjeitten avulla ihan villapaitoihin asti. Mummojen elintavat ovat muutenkin mieleeni: elellään rauhassa, katsotaan dekkarisarjoja kääntäen pää jännittävissä kohdissa, kahvitellaan ystävien kanssa, käydään kävelemässä ja vaikka sitten kudotaan, niin kauan kuin nivelet pelaavat.