Kielipuolinen = mielipuolinen?

Lähdin matkaan opetellakseni ruotsin kieltä paremmassa ympäristössä kuin koti-Suomessa. Ruotsinkieliset luennot ja kurssitoverit ovatkin paras tapa käyttää kieltä jatkuvasti. Tämän lisäksi olen keskiviikkona alkavalla keskitason ruotsinkurssilla (edityneiden kurssia ei tarjottu, ehkä hyvä niin) ja asun ruotsalaisen alivuokralaisena. Kaikki avaimet onnistumiseen ovat siis käsillä.

Olen lukenut ruotsia koulussa viidenneltä luokalta. Ja pienellä laskutoimituksella selviää, että olen opiskellut ruotsia enemmän tai vähemmän aktiivisesti kaksitoista vuotta. Kuinka voi siis olla, että osaamistaso ei silti ole samalla tasolla englannin kanssa? Englantia olen lukenut kolmannelta, mutta se ei voi olla yksin syy. Olenkin joskus todennut, että kaikki mitä olen oppinut englannista, olen oppinut sen televisiosta. Ei se täysin pidä paikkaansa, mutta suuri osa lauserakenteista ja muusta kieliopillisesta osaamisesta on tullut passivisesti tuijottaessani Ally McBealin ja Teho-osaston kaltaisten mestariteosten tekstityksiä samalla kuunnellen kieltä. Ruotsin passiivinen osaaminen rajoittuu kyltteihin ja pakkauksiin. Joskus kauan sitten muistan kyllä katselleeni Saaristolääkäriä, mutta ruotsin murteiden tajuaminen on aivan omalla tasollaan vaikeudessaan. Mahdollisuuksia kaksikielisessä maassa olisi toki pitänyt olla.

Yksikielisessä maassakin täytyy olla yritteliäs ja puhua vain ruotsia niin kuin vain pystyy. Harva on toistaiseksi vaihtanut kieltä nopeasti englantiin, vaikka moni sitä taitaakin paremmin kuin minä ruotsia. Moni on kyllä ystävällisesti ihmetellyt, miksi olen tullut tänne. Vastaan aina, että oppiakseni puhumaan. Se pitääkin paikkansa, vaikka saattaisi olla hyödyllisempää opetella jotain maailmankieltä, kuten espanjaa tai saksaa. Jos en ole joskus onnistunut saamaan asiaani ulos ruotsiksi, ihmiset lohduttavat, että osaathan sinä paremmin kuin me suomea. (Aivan kuin olisi sama asia opiskella jotain kaksitoista vuotta ja toinen olisi aloittanut tänään.) Yksi, kaksi, kolme, hyvää päivää, ei saa peittää, laiva saapuu.

Kielipuolisuuteni johdattaa aina välillä hulluihin tilanteisiin. Kirjoitin vuokranantajalleni tekstiviestiin, että minulla on silmäjäätelöt. Kerran puhuin koko päivän, että söin aterialla pelkkää pitsaa eli alku- ja jälkiruuaksi pitsaa. Siihen kurssitoveri mietti, että söit sitten kolmen ruokalajin pitsa-aterian. Jos onnistun valitsemaan oikeat sanat, saattaa käydä niin, että keskustelutoveri puhuu omintakeisella aksentillaan. Suustani pääsee usein vain: "Ursäkta". Yhtenä aamuna laivaa odotellessa vanha mies tuli juttelemaan minulle ystävällisesti. En saanut mitään selvää, joten jouduin pyytämään häntä toistamaan monta kertaa. Lopulta mies kysyi kovaa: "Har du dålig hörelse?" Mitä siihen muutakaan vastaamaan: "Nej. Jag kommer från Finland."

Onneksi asiointi sujuu usein hyvin ja ihmiset jaksavat toistaa sanomansa. Yleensä tuntee ylpeyttä, kun saa jonkun pienenkin asian hoitumaan. Kurssitoverien keskinäinen jutustelu menee helposti ohi, samoin kuin suuri osa vitseistä. Jotain kevyttä ja universaalia sentään ymmärrän. Munuaisluennon tauolla menin vessaan, johon oli jonoa. Luennoitsija tuli huutelemaan, että luento alkaa ja elehdin kiirehtiväni takaisin. Siihen nefrologi totesi: "Men kissa först. Det är viktig att kissa." Maanantaina myöhästyin laivasta ja odotin seuraavaa aika kauan. Vihdoin, kun laiva saapui, miehistö oli kirjoittanut näyttötauluun "Äntligen måndag". Jep.

Kahden viikon jälkeen ei voi vielä paljoa sanoa kielitaidon kehityksestä, mutta uskon vakaasti sen parantuvan. Virallinen kielikurssikin auttanee eteenpäin varsinkin kieliopin suhteen. Jokin siemen kielestä itää jo. Kirjoitin luentomuistiinpanoihin månta.