Kulttuurikuntoa kohottamassa

Olen kolme kertaa elämässäni yrittänyt nähdä Bollwood-elokuvan. Tai oikeastaan neljä kertaa, jos mukaan lasketaan lentokoneessa nähty intialainen elokuva. Ensimmäisellä kerralla elokuvateatteriin ei päässyt repun kanssa pommimahdollisuuden vuoksi. Toisella kertaa Göteborg International Film Festivalinlauantainäytös oli yllätysyllätys loppuunmyyty. Kolmannella kerralla, eilen, pääsin jo intialaisen elokuvan makuun, mutta kyseessä ei ollut odottamani tanssia ja laulua pursuava elämys. Elämyksellinen nk. tavallinen elokuva Gulabi talkies kuitenkin oli.

Gulabi talkies (2007) kertoo kätilöstä, joka on hullaantunut elokuviin. Gulabi noudetaan kesken näytöksen pelastamaan vaikeaa synnytystä, mutta hän on vihainen elokuvan jäätyä kesken eikä suostu auttamaan. Lopulta huolestunut väki keksii keinon – annetaan Gulabille väritelevisio, jotta hän voi katsella elokuvia kotonaan joka ilta. Houkutin on mieluisa ja synnyttäjä lapsineen pelastuu. Television saapuminen venematkan päässä sijaitsevaan kylään on huvittavaa. Koko kylä kokoontuu iltaisin katselemaan milloin mitäkin.

Taustalla liikkuu tarina paikallisista kalastajista, jotka vaihtavat välillä työnantajaa. Kyläläisten vesille saapuu suuremman luokan kalastaja, joka uhkaa viedä elinkeinon saarelta. Kaiken lisäksi sopassa on mukana Intian mielenkiintoinen uskontojen rinnakkaiselo, joka lopulta ei olekaan niin rauhanomaista. Gulabi on muslimi ja suurin osa muista kyläläisistä hinduja, vaikka ero ei näy arkipäivässä kovinkaan paljoa. Elokuva on sijoitettu vuoteen 1999, jolloin hindujen ja muslimien välillä oli jännitteitä liittyen Intian ja Pakistanin väliseen sotaan.

Elokuvan ohjaaja Girish Kasaravalli oli puhumassa elokuvastaan. Ehdin kuulemaan alustuksen elokuvalle: ”Tämä on pitkä elokuva (122 min) festivaalielokuvaksi, mutta lyhyt elokuva intialaiseksi”. Elokuva oli hyvä, mutta minua jäi vaivaamaan tanssin puute. Ehkä olisi voinut alun perin tarkistaa, että tyylilaji oli draama. Kyseessä ei kuitenkaan ollut turhan synkkä elokuva ja hauskojakin hetkiä riitti. Marssin suoraan salista kaupunginkirjastoon etsimään Bollywood-elokuvia. Ne olivat lainassa, mutta ystävällinen kirjastonhoitaja tiesi ainakin yhden nimen ja varasi sen minulle. Varaaminen ei maksanut mitään. Mahtavaa!

Kaupunginkirjastosta on tullut minulle lyhyessä ajassa olohuone keskustassa. Jos olen tappamassa aikaa, tulen tänne niin kuin tänään ennen ruotsinkurssia. Kirjastokortin saaminen oli helppoa, sillä onneksi asun täällä yli kolme kuukautta. Kirjastokortin avulla voi surffata netissä langattomasti tai paikallisella koneella. Alakerrassa on shakkihuone ja lehtisali, josta löytyy HS, HBL ja esim. Kaleva. Kirjastonhoitaja lehtisalissa on iranilainen intohimoinen Suomi-fani ja hän tiesi kertoa, että joku on vienyt mukanaan viimeiset kolme kuukautta Nyt-liitteen ja Hesarin. Yläkerrasta löytyy suomenkielisiä kirjoja, mikä ei nyt ole niin yllättävää, mutta erityisen kivaa, kun luettava koulumatkoilla alkaa loppu.
Tanssivan ja laulavan Bollywood-elokuvan metsästys siis jatkuu.