Jos perjantai lasketaan viikonlopuksi, alkoivat pyhät hyvin jännittävissä merkeissä. Perjantaiaamuna lukujärjestyksessä luki ”elkonvertering”, joka tarkoittaa suomeksi sähköistä rytminsiirtoa. Maallikolle tämä vertautunee parhaiten sairaalasarjojen elvytystilanteista, mutta me saimme harjoitella "jysäyttämistä" potilailla, jotka kävelivät sisään huoneeseen. Sitten heidät nukutettiin ja defibrillaattori ladattiin ja sitten piti sanoa, että ”bort från sängen” ja muistaa nojata itse pois sängystä. Lopulta tilanne näytti vähän siltä kuin televisiossa. Tässä tapauksessa rytmi kääntyi ja jännitys purkautui napinpainajaltakin.
Palasin saarelle ennätysaikaisin, joten laiva kulki vain Brattenin laituriin. Lähdin lampsimaan kotia kohti. Jossain matkan keskivaiheilla törmäsin Harryyn, Birgitan ystävään, joka on ainakin 70. Hän on oikein mukava puuhapete, joka auttelee Birgittaa ja välillisesti meitä muitakin asukkaita minkä kerkeää. Hän kyseli, olinko kävelyllä ja vastasin toki, että olin tulossa Brattenista. Siihen Harry ihmetteli, mihin olin pyörän jättänyt. ”No, aamulla Tångeniin.” ”Saanko tarjota kyydin?” Siihen oli aivan pakko suostua, mutta olisin voinut vaikka maksaa kyydistä, niin legendaarinen kyyti se oli.
Istuin lastmoppen eli kuormamopon lavalla. Ensimmäinen tunne oli suunnaton pelko; nyt törmäämme johonkin, lennän pois ja taitan niskani, ajamme alamäkeä täysillä ja pomppaan pois kyydistä. Kuski oli ennenkin ajanut mopolla, joten matka olikin samettisen pehmeä eikä edes alamäessä ottanut mahanpohjasta. Hymy nousi korviin asti – pystyin nauttimaan vauhdista. Sitä ei ole usein tapahtunut, korkeintaan hevosen selässä. Lopuksi Harry kysyi, olenko ennen ollut kuormamopon kyydissä ja enhän minä ollut ollut. Se oli hieno kokemus.
Ruotsin kartta, jonka tein hahmottaakseni paikkoja paremmin. Vadstena on se pieni piste eteläisemmän järven itäpuolella.Lauantaina lähdin kauanodotetulle retkelle keskelle Ruotsia, Vadstenaan. Herätys oli tällä kertaa jo 4.30, mutta selvisin siitä jo lähes tottuneesti. Kokemus tuo varmuutta. Kahden päivän vaihtarireissu oli Intet-toimikunnan järjestämä. Intetin puheenjohtaja Erica on kotoisin Vadstenasta ja saimme yöpyä hänen kotonaan. Vad roligt! Olin tehnyt taustatyötä ja selvittänyt Lonely Planet Sweden –oppaastani kohteemme luonnetta: ”one of the most pleasing places in Sweden”. Saimme myös kokea, että ”beatiful Vadstena on Vättern lake is a legacy of both church and state power”. Ensin oli kuitenkin matkattava kolme ja puoli tuntia bussilla. Hyvän seuran ja senhetkisen nukahtamisnopeuden avulla matka oli jopa miellyttävä. Bussin ikkunasta saattoi bongailla luonnon otuksia, kuten hirviä, peuroja, onnellisia lehmiä ja puutarhatonttuja.
Aikataulu oli suhteellisen tiukka, mutta se ei haitannut, koska söimme pohjoismaalaisittain usein ja sopiviin aikoihin. Ilma ei suosinut retkeämme, mutta se ei haitannut – halusin todella nähdä ruotsalaista maaseutua ja pikkukaupunkeja. Aluksi kävimme Vätternin rannalla kiertelemässä kivassa metsässä. Valkovuokot kukkivat isoina mättäinä ympäri metsää ja puissa olivat lehdet vähintään hiirenkorvalla. Opimme myös mm. sen, että Vättern on syvä ja kylmä järvi. Ajelimme myös katsomaan Ruotsin suurinta riimukiveä, Röksteniä.
Päivällinen noudettiin pitseriasta. Illan pimennyttyä oli meitä varten järjestetty kierros Vadstenan Kustaa Vaasan linnassa. Opastuksesta huolehtivat itse Kustaa ja hänen tyttärensä Kristiina sekä muutama hovineito ja pyöveli. Kierroksen juoni oli huolella mietitty ja kaikki puhuivat sujuvaa englantia. Kuinka paljon romantiikkaa ja jännitystä 1500-luvulla onkaan ollut! Vierailu kävi hyvästä historian kertauksesta. Kivinen renessanssilinna (tai siksi sitä kutsuttiin) oli melkoisen viileä talven jäljiltä, mutta saimme lopuksi lämmintä glögiä. Illalla nukahdin kuin tukki (korvatulpilla ja univelalla oli oma osansa tässä menestystarinassa) ja nukuin aamulla ”pommiin”, mutta Sanna herätti minut ystävällisesti aamupalalle.
Käytimme aikamme tässä söpössä ruotsalaisessa pikkukaupungissa tehokkaasti, joten olimme jo kymmeneltä luostarimuseossa. Vadstenan Pyhän Birgitan luostari on kuuluisa ja kaupungissa asuu tänäkin päivänä nunnia (jotka tosin tulivat takaisin protestanttiseen Ruotsiin vasta n. -70-luvulla). Saimme nauttia opastetusta kierroksesta luostarin raunioissa ja jäljellä olevissa rakennuksissa, joista yhdessä on hienosti toteutettu museo. Opas kertoi elävästi (jälleen erinomaisella englannilla) nunnien (ja munkkien, joita oli vähemmän) elämästä. Asuinrakennuksessa ei ollut talvella lämpöä eivätkä nunnat saaneet poistua luostarista. He vaihtoivat kirjeitä, kirjoja ja muita tavaroita munkkien kanssa heidän talojensa välisen seinän läpi. Nunnan perusruokavalioon kuului päivittäinen kolmen litran olutannos (5-10 %) luostarin omasta panimosta.
Kävimme myös luostarin kirkossa, joka oli valtava rakennus niin pienessä kaupungissa. Alueella oli myös yrttitarha, hotelli ja ravintola. Luostarilta saatoimme kävellä suoraan Vadstenan keskustaan. Kymmenen tuhannen asukkaan kaupunki oli täynnä suloisia parikerroksisia puutaloja. Koko alue, Östragötaland, on hyvin tasaista ja siksi vertautuikin mielessäni Kurikkaan. Valitettavasti Kurikasta puuttuu vielä 1500-luvun linna, luostari ja muutama sataa tuulimyllyä.
Kaupunkikierros päättyi ravintolan seisovaan pöytään, joka oli täynnä paikallisia (Lonely Planetin mukaan aina hyvä merkki). Tarjolla oli valtava salaattipöytä, jossa oli vaikka kuinka monia erivärisiä papuja. Pääruuaksi oli wallenbergareita eli pieniä, pyöreitä ja paneroituja possupihvisiä aivan ihanan kermakastikkeen kanssa. Toisena vaihtoehtona oli kalaa nimeltä kummel. Kukaan mukana olleista ruotsalaisistakaan ei tiennyt, mikä ihme tuo kala mahtoi olla. Lopulta kysyimme tarjoilijalta, joka lupasi kysyä kokilta ja selvisi, että se on jokin turskansukuinen kala. Wikipedia paljasti jälkeenpäin kalan olevan loogisesti kummeliturska. Kaikkea sitä sitten oppii ennen kuin vanhaksi ehtii. Jälkiruuaksi oli vielä sitruunavaahtoa. Koko ateria oli yksi parhaista pitkään aikaan. Olisin voinut syödä loputtomiin, niin mahtava kotiruokaelämys oli.
Kotimatka sujui yhtä rattoisasti kuin menokin. Viikonloppu oli erittäin onnistunut. Intet oli miettinyt kivoja juttuja meille, emmekä joutuneet maksamaan koko viikonlopusta mitään. En olisi itsekseni varmastikaan lähtenyt juuri Vadstenaan saati minnekään muualle maaseudulle. Olen todella kiitollinen järjestelijöille. Oli todella rentouttavaa vain seurata porukkaa olematta vastuussa mistään. Jos johonkin aikatauluun oli ehdittävä, muut hoitivat sen puolestani. Olin todella kerrankin partioslangilla sudari, sen olen kokenut varmaan viimeksi silloin -95.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti