Kun tänään lähden, otan mukaan mitä tarvitsen

Lähdin Suomesta meriteitse tiistaina 19.1. valtavan tavaramäärän kanssa. Jaakko lähti saattamaan satamaan enkä olisi ensimmäisestä etapista ilman apua selvinnytkään. Keräsin jo terminaalissa kummeksuvia ja sääliviä katseita. Mieleni teki huutaa: ”Olen lähdössä neljäksi kuukaudeksi! Selviäisitkö itse tällä määrällä tavaraa?” Säilytin kuitenkin itsehillintäni.
Olin onnellinen päästessäni vihdoin kahden hengen hyttiini kannella 11. Ainoa toiveeni oli täytetty ja hytistä löytyi televisio. Ennen viimeisiä silmäyksiä suomalaiseen tv-tarjontaan kävin kiertämässä laivan kaupat läpi. Mukaani tarttui karkkia ja purkkaa. Matkalla takaisin hyttiin törmäsin tuttuihin. ”Mitä sä teet tiistaina laivalla?” ”Niinpä ja vielä yksin?”
Aamu valkeni liian aikaisin, mutta oli pakko herätä, kun olin päättänyt täyttää itseni meriaamiaisella. Kiitokset mummolle ruokarahasta, sen käytin hyvin. Ruuan lappaamisessa oli tulla kiire, mutta enempää tähän mahaan ei olisi kyllä mahtunut – ainakaan niin aikaisin. Laiva saapui Värtahamniin Tukholmaan ja valitsin kulkupelikseni Siljan bussin suoraan Centraleniin. Kello oli seitsemän aamulla, kun olin vihdoin saanut tavarani säilöön ja suuntasin kohti päätöntä vaeltelua kaupungissa.
Marssin tunttuun ja turvalliseen Waynes Coffeeseen Sergelin torin reunalla. Sieltä löytyi langattoman netin lisäksi ystävällistä palvelua. Opin, että langaton internet on trådlös internet ruotsiksi. Vietin useamman tunnin surffaillen kahvilassa. Kiertelin vielä tovin kaupungilla ja palasin asemalle lunastamaan lippuni.
Asiointi onnistui mutkattomasti ja lähdin vyörymään tavaroineni raiteelle. Olin ostanut netistä lipun ykkösluokkaan, joka osoittautui tällä kertaa jopa halvemmaksi kuin kakkonen. Ruotsin rautateillä lippuja voi ostaa etukäteen netistä ja hinnat riippuvat suosituimmuudesta vähän kuin lentoliikenteessä. Kammettuani koko omaisuuteni vaunuun huomasin, että ykkösluokka oli varsin hyvä valinta. Kaikki laukut mahtuivat isoihin lokeroihin ja lippuun kuului vielä kahvikuppi ja päivän lehdet. Leveä penkki oli aivan omaa luokkaansa pehmeydessään ja mukavuudessaan. Lasken tämän junan ehdottomasti kaikkien junakokemusten kärkeen. Saatoin vain nojata taakse ja nukahtaa.
Viiden tunnin junailun jälkeen olin perillä Göteborgissa. Raahasin tavarani rautatieaseman kahvilaan, jossa olin sopinut tapaavani avaimentuojan, Jonaksen. Jonas tuntee Månsin, jonka minä tunnen Islannin Roverway-leiriltä ja joka on niin ystävällinen, että antaa minun lainata kämppäänsä ollessaan armeijassa. Ehdin siis odotella Jonasta tunnin verran ja lukea kirjaa nimeltä Vadelmavenepakolainen. Kun Jonas saapui, kävi ilmi, että Måns asuu alle kilometrin päässä asemasta ja saatoin kävellä perille asti. Saatuani tavarat kämpille lähdin vielä nopeasti ostamaan ravintoa. Kauppareissun jälkeen olin aivan rättiväsynyt ja puhkipoikki, joten nukahdin jo kahdeksan maissa.
Torstaina heräsin jo kahdeksalta nukuttuani univelkoja kaksitoista tuntia. Internet loisti poissaolollaan, joten jouduin turvautumaan vanhanaikaisiin keinoihin. Luin Lonely Planet Sweden –kirjan kappaleen Göteborg ja skannasin mieleeni keskustan kartan. Nämä vihjeet mielessäni lähdin kävelemään kaupungille. Kävelin ympäriinsä vain mieleeni painamani kartan avustuksella, sillä enhän halunnut tulla sekoitetuksi turisteihin. Keskustan vanhat talot näyttivät kauniilta ja ystävällisiltä. Siellä täällä risteilee kanava. Näitä katuja pitkin päädyin ensimmäiseen määränpäähäni eli turisti-infoon, josta sain raitiovaunujen reittikartan. Sitten jatkoin haahuilua kaupungilla ja etsin kaupunginkirjaston. Olin ajatellut pääseväni nettiin kirjastossa ja se olisikin ollut teoriassa mahdollista, mutta minulla ei ollut kirjastokorttia. Sen hankkiminen olisi vaatinut osoitteen, jota minulla ei vielä ole (paitsi Suomessa). Tyydyin siis katselemaan lääketieteellisiä kirjoja, joissa ei onneksi ollut yhtään sopivaa.
Internetin etsiminen jatkui kävelymatkalla keskustan halki toiseen suuntaan. Jossain kahvilassa sellainen olisi ollut, mutta totesin olevani liian nälkäinen jäämään kahville. Kävin vielä ruokaostoksilla ja palasin takaisin. Tässä seikkailussa oli jo riittävästi ohjelmaa yhdelle päivälle. Lopun päivän vietin lukien Vadelmavenepakolaista, joka on hauska kirja suomalaisten huonosta itsetunnosta ja parodia suomalaisesta miehestä, joka haluaa olla ruotsalainen hinnalla millä hyvänsä.
Huomenna aion mennä yliopistolle ilmoittautumaan, sillä silloin kv-koordinaattorini Erika on tavattavissa. Ehkä samalla saan muitakin käytännön asioita selville, kuten opiskelijakortin ja lukujärjestyksen. Haaveilen myös ilmaisesta langattomasta nettiyhteydestä ja opiskelijalounaasta yliopistolla.